Repoveden kansallispuisto on Kaakkois-Suomessa Kouvolan kaupungin ja Mäntyharjun kunnan alueella sijaitseva kansallispuisto. Matkaa Helsinkiin on noin 190 kilometriä. Puiston itäiset osat sisältyvät Pahkajärven ampuma-alueeseen, jossa on liikkumiskielto. Repoveden lähellä sijaitsee myös Vekaranjärven varuskunta. Repoveden kansallispuisto on noussut Suomen kuudenneksi suosituimmaksi kansallispuistoksi. Siellä oli 172 000 kävijää vuonna 2017, kun edellisenä vuonna käyntejä oli 148 500 ja sijoitus oli silloin seitsemäs

Repoveden polkuverkosto ja nähtävyydet

Repoveden kansallispuistolla on kolme sisäänkäyntiä: pohjoisesta Saarijärvi ja etelästä Lapinsalmi sekä Tervajärvi. Lapinsalmen sisäänkäynti on päiväretkeilijöiden keskuudessa suosituin.

Puiston alueelle on rakennettu kattava merkittyjen retkeilypolkujen verkosto sekä useita telttailu- ja tulentekopaikkoja. Polkuverkosto tarjoaa nähtävää ja koluttavaa muutaman päivän retkeilyä varten. Lapinsalmen sisäänkäynniltä lähtee 5 km pituinen Ketunlenkki, jonka varrella on vaijerilossi, nuotiopaikkoja, Katajavuori upeine näköaloineen sekä Lapinsalmen riippusilta. Ketunlenkki on puiston suosituimpia rengasreittejä. Ketunlenkiltä pääsee kulkemaan merkitylle Kaakkurin kierrokselle, joka on 27 km mittainen kaikki sisäänkäynnit ja puiston useita nähtävyyksiä kiertävä rengaslenkki.

Puiston läpi kulkee myös 120 kilometrin mittainen Valkealan ulkoilureitti. Kansallispuiston järvet tarjoavat oivan mahdollisuuden retkeillä soutaen tai meloen. Vaellusreitistö Repovedeltä Mouhun kautta Mäntyharjulle ja Pertunmaalle on liitetty Suomen Ladun ylläpitämään nettikarttaan Euroopan kaukovaellusreitistöistä Suomessa. Opasteissa on E10-kilvet.

Repoveden nähtävyyksiin kuuluvat esimerkiksi kiipeilijöiden suosima Olhavanvuori, joka on yksi Etelä-Suomen parhaista kiipeilypaikoista, sekä Suomen Kultareitti, joka tarjoaa mahdollisuuden tutustua vesibussin kyydissä erämaa-alueeseen. Puistossa sijaitsee myös useita näkötorneja, alueen uittoperinteestä kertova Kuutinlahti entisöityine uittokanavineen sekä varsinkin turistiryhmien suosima Lapinsalmen riippusilta.

Repoveden kansallispuisto on Kaakkois-Suomen suurin yhtenäinen rakentamaton metsä-, suo- ja järvialue. Repoveden peruseläimistöön kuuluvat muun muassa kaakkuri, ilves, hirvi, pöllöt ja erilaiset kanalinnut.

Repoveden alueen läheisyydessä Tihvetjärven ja Vuohijärven välisellä alueella on Elvingin torni, josta on mainiot näkymät Repovedenkin suuntaan.

 

Riippusillan reitti 700 m/suunta

Lähtöpiste
Osoite: Lapinsalmen pysäköintialue, Riippusillantie 55, Kouvola

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalitäplät puissa sekä Ketunlenkki-symbolit viitoissa.

Reitti kulkee Lapinsalmen pysäköintialueelta Lapinsalmen tulentekopaikalle.

Riippusillan reitti vie kulkijan komeissa kalliometsämaisemissa Lapinsalmen pysäköintialueelta Kapiaveden ylittävälle riippusillalle. Riippusillan toisella puolella odottaa Lapinsalmen katettu tulentekopaikka evästelyä varten. Reitti on pidemmän Ketunlenkki-reitin osa.

Talaksen reitti, 800 m/suunta

Lähtöpiste
Osoite: Tervajärven pysäköintialue, Kivisilmäntie 720, Kouvola

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalitäplät puissa sekä Kaakkurinkierros-symbolit viitoissa.

Reitti kulkee Tervajärven pysäköintipaikalta Talaksen tulentekopaikalle puomin jälkeistä päätietä tai vaihtoehtoisesti rantaa myötäilevää polkua pitkin.

Sukeltajaniemen reitti, 900 m/suunta

Lähtöpiste
Osoite: Saarijärven pysäköintialue, Kuismantie 990, Kouvola

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalitäplät puissa sekä Kaakkurinkierros-symbolit viitoissa.

Reitti kulkee Saarijärven pysäköintipaikalta Sukeltajaniemen tulentekopaikalle.

Sukeltajaniemen reitti kulkee Saarijärven pysäköintialueelta soratietä pitkin länteen. Reitti on helppokulkuinen ja tulentekopaikka on näköetäisyydellä soratieltä. Reitti on pidemmän Kaakkurinkierros-reitin osa.

Määkijän reitti, 1,7 km/suunta

Lähtöpiste
Osoite: Lapinsalmen pysäköintialue, Riippusillantie 55, Kouvola

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalitäplät puissa sekä Ketunlenkki-symbolit viitoissa.

Reitti kulkee Lapinsalmen pysäköintialueelta Määkijän tulentekopaikalle.

Määkijän reitti kulkee Lapinsalmen pysäköintialueelta pelastustietä pitkin Kapiaveden rantaan ja rantaa myötäillen Ketunlossille. Kapiavesi ylitetään Määkijänniemeen omin käsin vaijerista vetäen Ketunlossilla, joka luo seikkailutunnelmaa reitin varrelle. Lossin jälkeisessä Määkijänniemessä pääset tutustumaan vuonna 2007 polttamalla ennallistettuun metsään. Määkijän tulentekopaikka on poikkema Ketunlenkki-reitiltä noin 300 m kaakkoon Kapiaveden rannalle.

Ketunlenkki, 5 km rengasreitti

Lähtöpiste
Osoite: Lapinsalmen pysäköintialue, Riippusillantie 55, Kouvola

 

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalimerkit puissa sekä Ketunlenkki-symbolit viitoissa.

 

Reitti alkaa myötäpäivään kierrettäessä riippusillalla ja loppua kohden Kapiavesi ylitetään käsivetoisella Ketunlossilla.

Ketunlenkki lähtee Lapinsalmen pysäköintialueelta ja kiertää riippusillan ylityksen jälkeen pohjoiseen Katajavuorelle. Katajavuoren nousu on vaativa, mutta ylhäältä näkyvä maisema palkitsee kulkijan. Kallioharjanteelle ja jyrkänteelle ei ole tarkoitus ohjata kävijöitä turvallisuuden vuoksi. Huomaa, että reitillä ei ole talviylläpitoa, talviaikaan Katajavuoren portaat ja polut voivat olla liukkaita. Katajavuorelta reitti jatkaa takaisin etelään, josta reitti jatkuu Kapiaveden rantaa pitkin itään Määkijäniemeen.

Ketunlenkkiin voi yhdistää myös käynnin Määkijän tulentekopaikalla ja varauskodalla, jonne on Ketunlenkiltä noin 200 metrin poikkeama ennen Määkijänniemeä.

Määkijänniemen kärjestä Kapiavesi ylitetään omin käsin vedettävällä Ketunlossilla, jonka jälkeen reitti myötäilee Kapiaveden rantaa länteen päätyen takaisin Lapinsalmen pysäköintialueelle.

 

Korpinkierros, 4,3 km rengasreitti

Korpinkierroksella kuljet Repoveden vaikuttavissa metsämaisemissa. Olhavanvuoren jylhät maisemat Olhavanlammen yli palkitsevat kulkijan. Reitiltä voi poiketa Olhavan laavulle tai tulentekopaikalle, jonka tuntumassa sijaitsee Suomen paras kalliokiipeilypaikka, jossa myös korpit pesivät.

 

Reittiselostus
Reittimerkintä oranssit maalitäplät puissa sekä Korpinkierros-symbolit viitoissa.
Suositeltava kiertosuunta myötäpäivään, jolloin parhaat maisemat jäävät loppupuolelle.

Reitti kulkee puoliksi teitä pitkin. Aluksi noin 1 km soratietä Olhavalta Karhulahteen, josta vanhaa jo heinittynyttä metsätietä pitkin pohjoiseen noin 2 km. Reitti jatkuu vaihtelevassa sekametsässä ja reitti haarautuu oikealle ja nousee pikkuhiljaa kohti Olhavanvuorta, jonka kallioiset maisemat hivelevät retkeilijän mieltä. Reitti polveilee notkelmien, siirtolohkareiden ja honkien välistä kallliopaasille, joista avautuu länteen päin metsien ja pienvesien mosaiikkimaisia kaukomaisemia. Olhavalta laskeudutaan takaisin päätielle.

Kaakkurinkierros, 26 km rengasreitti

Kaakkurinkierros näyttää kulkijalle Repoveden jylhät kallioiset maisemat ja nähtävyydet sekä tarjoaa useita tulenteko- ja yöpymispaikkoja. Salpausselän pohjoispuoleisten vuorten kallioisilta rinteiltä avautuu kauniiden pienvesistöjen ja metsien mosaiikkimainen maisema. Koe jännitystä Lapinsalmen riippusillalla ja Ketunlossilla. Pysähdy tauolle Kirnuhuo’on kalliopaasien muodostaman katon alle, seuraa rohkeiden kalliokiipeilijöiden ponnisteluita Olhavalla ja tunnelmoi tukkilaisaikoja Kuutinkanavan tulentekopaikalla.

Lähteet: Wikipedia

Artikkeli kuva: M. Passinen • CC-BY-SA-3.0

Repovesi kuva:”Lake” by T4ch1k0m4 is licensed under CC BY-NC-ND 2.0

Osoite

Sijaintimme:

Kymenlaakso

GPS:

61.1863693, 26.88405991

Loading…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty