Leivonmäen kansallispuisto on Joutsan kuntaan liitetyssä entisessä Leivonmäen kunnassa, Keski-Suomen maakunnassa sijaitseva kansallispuisto. Kansallispuiston pinta-ala on runsaat 30 neliökilometriä, ja se on perustettu vuonna 2003.[ Puiston tyypillistä maisemaa ovat suot, rannat ja harjumetsät. Vuonna 2008 puistossa oli arviolta 14 000 kävijää

Puisto nimettiin poikkeuksellisesti silloisen sijaintikuntansa mukaan. Leivonmäen kansallispuistoon on kaavailtu erillistä suo- tai luontokeskusta, mutta hanke odottaa vielä kävijämäärien kasvua.lähde? 1970-luvulla syntyi kiivas taistelu kun Vapo oli kiinnostunut alueesta, mutta luonnonsuojelijat olivat toista mieltä. Lopulta alue jaettiin puoliksi turvetuotantoon ja suojelualueeksi.[

Soimalampi Leivonmäen kansallispuistossa.

Puiston soita alettiin entisöidä, so. palauttaa luonnontilaan vuonna 1989. Ojia täytettiin ja avosoille kasvanutta nuorta puustoa poistettiin. Toiminta on jatkunut näihin päiviin asti. 2000-luvulla alettiin myös metsiä entisöidä, kun erityisesti Syysniemen alueella kaadettiin istutettuja tasarakenteisia kuusikoita rehevillä mailla lehtipuuston kasvuedellytysten parantamiseksi. Syysniemessä sijaitsee myös vanha perinnetila, jonka laidunniittyjä on ylläpidetty maisemasyistä. Eräitä metsäkuvioita on poltettu nuoren luonnonmetsän luomista varten. Leivonmäen kansallispuiston lähellä sijaitsee useita yksityisiä luonnonsuojelualueita, mm. Rutajoen rannoilla ja Rutajärven saarilla. Myös Vapo on rauhoittanut osan turvetuotantoon aikoinaan varatusta alueesta.
Leivonmäen kansallispuiston reitit

Leivonmäen kansallispuistossa on pääosin helppokulkuisia reittejä, jotka soveltuvat hyvin päiväretkille. Kirveslammen kierros on 1,7 km rengaslenkki, joka kiertää suolampien ja Kirveslammen maisemissa lähellä Haapasuota. Haapasuon avosuon maisemia ei reitin varrelta kuitenkaan näe. Samalta parkkipaikalta lähtee 2,2 km pituinen Luupään lenkki. Tämä rengaspolku vie Harjujärven puolikodalle. Harjujärven kota on saavutettavissa myös autolla ja kodalta pystyy kulkemaan Turasenlammille esteetöntä polkua pitkin. Kirveslammen parkkipaikalta kulkee yhdyspolku Rutajärven Harjulahden luonnonhiekkarannalle, jonka uimaranta on rakennettu niin ikään myös esteettömäksi.

Selänpohjan pysäköintialueelta lähtee kaksi rengasreittiä. Harjunkierros on 4,5 km pituinen lenkki, joka vie harjujen, suppakuoppien sekä lampien ja järvien ohitse petäjäisessä maisemassa. Lenkki on merkitty punaisella. Sinisellä merkitty 5,5 km mittainen Mäyränkierros kulkee polkujen lisäksi myös metsäteitä pitkin ja kierrokselta voi poiketa pistoreittiä pitkin Soimalammen laavulla. Toinen upea pistoreitti on Joutsniemen kärkeen harjun päällä kulkeva polku.

Puiston pohjoisosassa on Rutalahden kylä, jonka kyläkoulun läheltä alkaa 2,8 km pituinen luontopolku nimeltä Koskikaran kierros, jonka hienoimpia nähtävyyksiä on Korvenkosken vesiputous.

 

Reittien lähtöpisteet

  • Selänpohjan pysäköintialue puiston pohjoisosassa
    • Harjunkierros 4,5 km
    • Mäyränkierros 5,5 km
    • Rutalahden yhdysreitti 11 km/suunta
    • Maastopyöräilyreitti 22 km
  • Kirveslammen pysäköintialue puiston eteläosassa
    • Luupään lenkki 2,2 km, jossa on osana:
      • Harjujärven esteetön reitti 700 m/suunta
    • Kirveslammen kierros 1,7 km
    • Harjunlahden yhdysreitti 3 km/suunta
    • Retkilatu 10 km
  • Koskikaran koulu Rutalahdessa
    • Koskikaran kierros 3,5 km
    • Rutalahden yhdysreitti 11 km/suunta
  • Harjunlahden uimaranta
    • Harjunlahden yhdysreitti 3 km/suunta
    • Retkilatu 10 km

Leivonmäen kartta

 

Helppokulkuiset reitit

Harjujärven esteetön reitti, 700 m/suunta

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki

Harjujärven esteetön reitti kulkee Harjujärven rannasta Turasenlammelle. Edestakaisen reitin pituus on 700 m/suunta. Harjujärven esteetön reitti on osa 2,2 km mittaista Luupään lenkkiä.

Luupään lenkki, 2,2 km rengasreitti

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki
Suositeltu kulkusuunta: vastapäivään

Reitin varrella on jonkin verran korkeuseroa. Polku on osittain kapea ja polulle on voinut kaatua muutamia puita. Reitti on merkitty maastoon viitoin.

Luupään lenkki on geologinen luontopolku. Polun opastaulut kertovat Leivonmäen kansallispuiston geologiasta ja tutustuttavat muun muassa suppaan, harjuun, siirtolohkareeseen sekä harjumaastossa viihtyvään puiston tunnuseläimeen, kehrääjään.

 

Kirveslammen kierros, 1,7 km rengasreitti

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki
Suositeltu kulkusuunta: vastapäivään

Reitti on tasoltaan helppo. Tällä reitillä tutustut parhaiten Leivonmäen kansallispuiston suoluontoon. Reitti kulkee Haapasuolla sekä Haapasuonharjulla ja on suurelta osalta pitkostettu.

 

Harjunlahden yhdysreitti, 3 km/suunta

 

Harjunlahden yhdysreitti yhdistää Kirveslammen pysäköintialueen ja Joutsan kunnan ylläpitämän Harjunlahden uimarannan (3 km).

Koskikaran kierros, 3,5 km rengasreitti

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki

Koskikaran kierros lähtee Rutalahdesta Koskikaran koululta ja kulkee pääosin yksityismailla. Polun varrella on opastauluja, jotka kertovat alueen luonnosta. Polku kulkee osan matkaa Rutajoen rannalla.

Harjunkierros, 4,5 km rengasreitti

Reittiselostus
Reittimerkintä: punainen maalimerkki
Suositeltu kulkusuunta: myötäpäivään

Harjunkierros lähtee Selänpohjan pysäköintialueelta ja kulkee Pirttilammen vierestä Erijärville ja Lintuniemestä Rutajärven rantaa pitkin takaisin pysäköintialueelle.

Mäyränkierros, 5,5 km rengasreitti

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki
Suositeltu kulkusuunta: myötäpäivään

Mäyränkierros alkaa Selänpohjan pysäköintialueelta ja kiertää Mäyrälammen kautta. Mäyränkierrokselta erkanee noin 1,5 km:n pituinen pistopolku Soimalammen laavulle.

Rutalahden yhdysreitti, 11 km/suunta

Reittiselostus
Reittimerkintä: sininen maalimerkki

Rutalahden yhdysreitti yhdistää Rutalahden Koskikaran entisen koulun (Koskikaran kierros) ja Selänpohjan pysäköintialueen (11 km). Reitti kulkee osin kansallispuiston ulkopuolella ja metsäautoteitä pitkin.

Lähteet: Wikipedia
Artikkeli kuva:Tiia Monto

Tornikuva: Tiia Monto

Osoite

Sijaintimme:

Keski-Suomi

GPS:

61.8864946, 26.03036456

Loading…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty