Haagan Alppiruusupuisto (tunnetaan myös nimellä Rodopuisto) on Helsingin Haagassa sijaitseva yleisölle avoin puisto, joka toimii myös yliopiston kasvinjalostuksen koealueena. Puiston pinta-ala on kahdeksan hehtaaria. Alue tunnetaan myös nimellä Laajasuon puisto.

Puiston vanhimmat alppiruusut on istutettu luonnontilaiselle suolle vuonna 1975, jolloin alueelle on rakennettu myös käytäviä. Puiston pääreitit ovat esteettömät. Alun perin alueelle istutettiin 3 000 alppiruusuristeymää tutkimustarkoituksiin. Tavoitteena oli luoda Suomen ilmastoon sopeutunut, kasvutavaltaan ja kukkien väriltään monipuolinen lajikkeisto. Ikivihreät alppiruusut sijaitsevat puiston eteläosassa ja keltakukkaiset alppiruusut sekä atsaleat pohjoisosassa.

Atsalea-alue on jatkoa puiston eteläpäässä sijaitseville alppiruusuistutuksille ja alueella kasvaa noin 1 500 vuonna 1996 istutettua atsalearisteymää, jotka saivat alkunsa atsalean jalostusohjelman käynnistymisestä vuonna 1988. Alppiruusujen ja atsaleojen kukinta ajoittuu kesäkuun alkuun. Kukinta on yleensä ohi jo juhannuksen jälkeen. Atsalea-alueella on aloitettu metsäpuutarhan rakentaminen vuonna 2010 . Metsäpuutarhan pensaiksi on valittu mm. atsaleoja, hortensioita ja muita kukkivia varjopensaita.

Lähteet: wikipedia.org

Kuvat: © Valokuva24. All rights reserved.

Osoite

Sijaintimme:

Helsinki

GPS:

60.2229241, 24.891993

Loading…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty